Ottaa kupoliin nämä nykypäivän kommenttiautomaatit. Teemun jutusta saa kuvan, että työttömät on laiskoja ja omasta tahdostaan vailla työtä. Itse olen 60 vuotias ja työtön. Koulukset nuoruusvuosilta on vanhentunut ja tehdas missä olin töissä viimeiset lähes 30 vuotta lakkautettiin ja tuotanto siirtyi saman konsernin muihin tehtaisiin. Kävin muka koulutuksen uuteen ammattiinkin, mutta noin sadan työhakemuksen jälkeen jätin niihin tehtäviin hakemisen työnhakuvalmentajan neuvosta pois. Yhteensä työhakemuksia on tullut tehtyä arviolta 400 kappaletta joista 15 olen saanut vastauksen ja näistä viiteen olen saanut määräaikaisen työsuhteen. Näistä 2 on ollut sellaisia mistä nuoremmat on lopettaneet työaikojen takia (ilta 19:00-07:00 + mahdolliset ylityöt) Taloudellisesti olen tullut toimeen joskaan ei mitenkään loistokkaasti kun on vähän ylimääräisiin yllättäviin menoihin käyttänyt varoja sukanvarresta joiden oli tarkoitus säästyä eläkepäiville. Se täytyy kyllä myöntää, että ei kunto ihan joka hommaan enää ole sellainen mihin kannattaisi ryhtyä. Kysymys nyt kuuluukin, että olenko arvon raatin mielestä vain laiska selittelijä vai onko tämä meidän järjestelmä jotenkin kieroutunut kun työuria pitäisi pidentää, mutta ikääntynyt ei kuitenkaan välttämättä kelpaa töihin kuin hätätapauksissa

  • faultyaddress@lemmy.fmhy.ml
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    0
    ·
    1 year ago

    En edes ymmärrä miksi Teemu Selänteen pitää kommentoida tuollaisia asioita kun elää ihan eri sfääreissä kuin tavalliset kuolevaiset.

    Kaippa se pohjustaa jotain tulevaa poliittista uraa.