Äänestin r/Suomessa protestin puolesta ja totesin, että olen valmis siirtymään keskustelemaan muualle. Ajattelin, että r/Suomen käyttäjät siirtyvät Sopuliin samaan tapaan kuin MuroBBS:n käyttäjät siirtyivät aikanaan TechBBS:ään. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että näin ei ole käymässä ja että r/Suomen korvaajaksi onkin nousemassa Redditin r/suomiavoin. Kyseinen subreddit on aktiivisempi kuin tämä palsta.

En ole sillä tavalla ideologinen, että väkisin käyttäisin Sopulia jos Reddit osoittautuu sittenkin aktiivisemmaksi keskustelupaikaksi; käytänhän minä Facebookiakin kun en pidä realistisena että seuraamieni ryhmien (esim. taloyhtiöni ryhmä) keskustelu siirtyisi muualle. En myöskään usko saavani taivuteltua kaikkia perheenjäseniäni ja tuttujani luopumaan WhatsAppin käytöstä. Twitteriä en sillä tavalla seuraa, mutta esimerkiksi Sauli Niinistö taitaa edelleen postailla sinne Mastodonin sijaan.

Tältä pohjalta kysyn: miten te muut uskotte käyvän ja kuinka aiotte itse toimia?

  • ananas@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    13
    ·
    edit-2
    1 year ago

    Kattellessa sun historiaas niin veikkaan että bännit tulee todennäköisemmin siitä miten sanot asioita kuin siitä et mitä sanot.

    Ongelmia voi tuoda esiin haukkumatta ihmisiäkin. Tuolla ohjeella ei ole koskaan tullut bännejä mistään vaikka olisin ollut mitä mieltä jostain.

    • QuentinCallaghan@sopuli.xyzM
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      7
      ·
      1 year ago

      Minähän ne bannit annoin, joten olen selityksen velkaa. En ehtinyt vastata kysymykseen bannien syystä kiireideni takia, mutta vastaanpa nyt: kysymys on oikeastaan siitä, miten ilmaisee asioita. Koen, että tein ylilyönnin asettamalla siitä kolmen päivän bannit, kun yksi päivä olisi varmasti riittänyt.

      • partasimppu@sopuli.xyz
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        2
        arrow-down
        3
        ·
        1 year ago

        Ärsuomessa oli sentään edes jotkin nimelliset säännöt, joihin modet vetosivat aina kun jakoivat omankädenoikeutta. Täällä ei edes lue mitään sääntöjä eikä bannista tule edes ilmoitusta, saatika perustetta.

        • Tornivelho@sopuli.xyz
          link
          fedilink
          suomi
          arrow-up
          6
          ·
          1 year ago

          Säännöt löytyvät sopuli-palvelimen etusivulta suoraan Suomi-lakkia pitävän sopulin pään alta.

          • turdas@suppo.fi
            link
            fedilink
            suomi
            arrow-up
            5
            arrow-down
            4
            ·
            1 year ago

            Karsastan kyllä tuota klassista “ei natseja” -sääntöä, mikä Sopulissa on. Yhtäältä ymmärrän, tai toivon ymmärtäväni, mitä sillä tarkoitetaan, mutta toisaalta tiedän myös, että tällaista sääntöä käyttävillä foorumeilla on usein käytössä myös tekstikirjamääritelmää laajempi määritelmä siitä, mitä “natsi” tarkoittaa.

            • Tornivelho@sopuli.xyz
              link
              fedilink
              suomi
              arrow-up
              11
              ·
              1 year ago

              Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta itse olen ihan tarpeeksi monta kertaa nähnyt, mitä tämä “asiallinen keskustelu maahanmuutosta yms” todellisuudessa on, joten en pistä pahakseni tämän säännön olemassaoloa. Vähän sama homma, kun 99% tapauksissa jossa joku sanoo saaneensa bannit “syyttä” ilmaistuaan “väärän mielipiteen”. Kyllä tämä on nähty niin monta kertaa, että enää en tällä iällä jaksa alkaa leikkimään asian ympärillä, joten parempi jättää turha spekulaatio sikseen. “Ei natseja” on kyllä jämerä ja yksiselitteinen, ja luotan modeihin sen verran, että uskon heidän pitävän tätä yllä. Uskon vahvasti, että tätä sääntöä tullaan koittelemaan ajan saatossa. Ei varmaan mene hirveän montaa kuukautta, kun täälläkin alkaa näkymään näitä mielipidevaikuttajia, postaamassa joka ikistä uutista jossa maahanmuuttajat esitetään millä tahansa tapaa negatiivisessa valossa. Tämä kun nähtiin r/suomessa aika yksiselitteisesti, ja seurasin tätä jonkun vuoden verran, aina välissä kysyen että mitä virkaa näillä tyhjillä vihasyöteillä täällä oikein on? Varsinkin, kun vastaukseksi sai aina sen, että haluvat vain viattomasti “keskustella asiasta”, joka tarkoitti siis käytännössä sitä, että kirjoiteltiin iskulauseita kuten “Ihonväri ei yllättänyt” tai “Monikulttuurisuus on rikkaus” yms. mitä näitä nyt onkin. Välillä jos oikein ruvettiin hurvittelemaan, niin ihmeteltiin ääneen “miksei noita jo karkoteta / miksi niin pienet tuomiot?” ynnä muuta sellaista, siis täysin ilmiselvää mielipidevaikuttamista, ei asiallista keskustelua, vaan *surkeiden ihmiskohtaloiden käyttämistä omaan propagandaansa. *

              Meillä on kuitenkin netissä täysin ruotimatonta vapaata sisältöä, mikä on tietenkin sitten kaiken maailman disinformaation ja shaiban valtaama, mutta kyllä sitä välillä kaipaa vain paikkaa, missä voisi asioita lukemassa ilman, että silmiin pomppaa jatkuvasti joitain tyyppejä vähemmän peitellen ilmaisemassa mielipiteitään, varsinkin kaikista erivärisistä ihmisistä ja seksuaalivähemmistöistä. Joten kysymys onkin enemmän; Mitä SINÄ haluat sitten sivustolta, jos tällaiset säännöt kuten “Ei natseja” saavat sinut huolestumaan tai karsastamaan jotain?

              • turdas@suppo.fi
                link
                fedilink
                suomi
                arrow-up
                2
                ·
                1 year ago

                Pitäisin ongelmana juuri sitä, jos siteeraamisi esimerkkeihin sovelletaan ei natseja -sääntöä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että “ihonväri ei yllättänyt” -tasoinen öyhötys on kiellettyä, mutta minusta ei natseja -sääntö ei ole oikea sääntö sen kieltämiseen. Nähdäkseni tuossa on kyse rasismista eikä natsismista, ja sen kutsuminen natsismiksi halventaa termiä, joka on huono homma koska sitten meillä ei oikeastaan enää ole kuvaavaa sanaa PVL:lle, SoO:lle ja muille eläköön voitto -huutelijoille.

                Jos viimeaikaisista politiikkauutisista ammentaa esimerkin, niin Junnilan kutsuminen natsiksi on ihan perusteltua, siinä missä Purra on ihan perinteinen rasisti.

                Joten kysymys onkin enemmän; Mitä SINÄ haluat sitten sivustolta, jos tällaiset säännöt kuten “Ei natseja” saavat sinut huolestumaan tai karsastamaan jotain?

                Luultavasti haluan säännöiltä pitkälti samaa merkitystä kuin sinäkin, mutta pidän lähinnä muotoilua ongelmallisena. Sopulin säännöissä se on kontekstissa “Ei natseja, QAnonia tai vastaavia hörhöjä”, joka onneksi vähän tarkentaa, ettei sanalla luultavasti ole tässä tapauksessa niin leveää merkitystä, kuin jossain kovemmissa kaikukammioissa.

                • Tornivelho@sopuli.xyz
                  link
                  fedilink
                  suomi
                  arrow-up
                  3
                  ·
                  edit-2
                  1 year ago

                  Niin, se voi olla mahdollista. Ehkä tässä kuitenkin on tapahtunut inhimmillinen ajatus siitä, että kun mitään ei voida tunnistaa, niin lätkäistään kaikki nimet sitten yhteen tunnetuimmista häiriköistä lähtien. Esimerkkejäni ei välttämättä voi kutsua natseiksi, mutta koska nämä viestit aina tulevat “viattomina”, niin on todella vaikea siis tunnistaa mitä oikeasti siellä ruudun toisella puolella henkilö ajaa takaa. Jos minä tälle lähtisin keksimään jotain nimeä, joka antaisi säännön joka kieltäisi tällaisen, niin se olisi vaikea, koska mikä se sitten olisi? Kansalaisen huoleksi maalattu doompostaaminen maahanmuuttajien tekemistä rikoksista kielletty?

                  Entäs se kysymysten kysely? No sille on olemassa jo termi itse asiassa englanniksi, se on nimeltään “JAQin off” Mutta koska näitä kyseenalaisia tapoja levittää omaa propagandaa löytyy ihan hemmetisti, niin mikä se suhtautuminen tähän modetiimin puolesta sitten pitäisi olla? Hyvin monet eivät kiellä tätä, koska periaatteessahan mikään sääntö ei kiellä “vain esittämästä kysymyksiä”, mutta koska tämän metodin tarkoitus on kysyä johdattelevia kysymyksiä niin paljon, että lukijat eivät enää edes tiedä mikä on oikea kysymys ja mikä on johdatteleva sellainen, ja tämän takia keskustelu hämärtyy, sekoittuu ja kohta sitten ollaankin ihan ojassa. Ehkä siksi on helpompi vain sanoa, että “Ei natseja, ei QAnonia tai vastaavia hörhöjä”, kuin alkaa erittelemään jokaista näiden tyyppien käyttämää propagandatekniikka? Siis voin olla väärässäkin, mutta minusta tuntuu että sääntölistan pituudesta tulisi aikamoinen tämän jälkeen.

                  • turdas@suppo.fi
                    link
                    fedilink
                    suomi
                    arrow-up
                    3
                    ·
                    1 year ago

                    Esimerkkejäni ei välttämättä voi kutsua natseiksi, mutta koska nämä viestit aina tulevat “viattomina”, niin on todella vaikea siis tunnistaa mitä oikeasti siellä ruudun toisella puolella henkilö ajaa takaa. Jos minä tälle lähtisin keksimään jotain nimeä, joka antaisi säännön joka kieltäisi tällaisen, niin se olisi vaikea, koska mikä se sitten olisi? Kansalaisen huoleksi maalattu doompostaaminen maahanmuuttajien tekemistä rikoksista kielletty?

                    Mites vaikka vaan rasismin kieltäminen? Siteeraamistasi esimerkeistä ihonväriin liittyvä menee suoraan tämän alle, osa menisi ärSuomesta tutun nollakommenttisäännön alle, ja loppuja ei mielestäni tarvitse kieltääkään.

                    Luettuani kommenttisi ajatuksella uusiksi läpi saan kuitenkin sellaisen kuvan, että mielestäsi kaikki maahanmuuttokritiikki on paheksuttavaa etkä haluaisi sitä nähdä. Mikäli näin on, niin ei natseja -sääntö sellaisella laajalla natsin määritelmällä, joka sisältää kaikki maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat on useassa kaikukammiossa toimivaksi todettu tapa. Itse en tosin tuollaisilla foorumeilla yleensä vaivaudu lukemaan mitään aiheeseen liittyvää keskustelua lainkaan, samalla lailla kun en vaivaudu lukemaan Hommafoorumiakaan.

                    Tuo mielipidevaikuttamisilmiö (tietyt käyttäjät postailevat valtavat määrät yhden asian uutisia) on ihan todellinen ja vaikuttaa muuhunkin, kuin vain maahanmuuttokeskusteluun. En näe, että ei natseja -sääntö olisi toimivin sääntö senkään suhteen – jokin “ei mielipidevaikuttamista” -sääntö voisi toimia paremmin, mutta tuon määrittely on niin vaikeaa, että en usko käytännölliseksi. Jos kyseiset käyttäjät postailevat uutisensa luotettavista medioista eikä samasta tapauksesta tehdä useaa postausta, niin kyseenalaistaisin muutenkin, onko kyse ylipäänsä varsinaisesta mielipidevaikuttamisesta.

                  • Virava@sopuli.xyz
                    link
                    fedilink
                    suomi
                    arrow-up
                    3
                    arrow-down
                    1
                    ·
                    edit-2
                    1 year ago

                    Eikö olisi vain helpompaa kieltää kaikki keskustelu maahanmuutosta ja arkirikollisuudesta? Keskustelu molemmista teemoista on yleensä toisteista.

                    En kaipaa öyhöttäjiä, mutta on kannatettavaa, että keskusteluun osallistuu monitaustaisia ihmisiä, joiden mielipiteet poikkeavat toisistaan. Tämä oli r/suomen vahvuus yhteisötasolla sekä c/suomeen että r/suomiavoimeen verrattuna. Vaikka r/suomessakin ketjut tuppasivat menemään yhteen suuntaan, jonka jälkeen vastakkaisen mielipiteen edustajat kaikkosivat, niin ainakin teoriassa ketjuun muodostuva näkökulma saattoi olla mitä tahansa.

            • squirrel_bear@sopuli.xyz
              link
              fedilink
              suomi
              arrow-up
              2
              arrow-down
              1
              ·
              1 year ago

              ei kyllä anna kauhean hyvää vaikutelmaa ihmisestä jos ei ihminen ei tykkää “ei natseja” säännöstä.

              • turdas@suppo.fi
                link
                fedilink
                suomi
                arrow-up
                3
                arrow-down
                1
                ·
                edit-2
                1 year ago

                En tiedä, ymmärrätkö väärin vahingossa vai tahallaan, mutta kuten sanoin, joillekin ihmisille natsi-sanan merkitys on erittäin lavea, ja en lähtökohtaisesti ole näiden ihmisten kanssa samaa mieltä kyseisen sanan merkityksestä. Sattumoisin ei natseja -sääntö tuntuu olevan juuri tällaisten ihmisten keskuudessa erityisen suosittu.

                • QuentinCallaghan@sopuli.xyzM
                  link
                  fedilink
                  suomi
                  arrow-up
                  6
                  ·
                  edit-2
                  1 year ago

                  Mitä tulee sääntöön “ei natseja”, en koe sen edustavan mitään laveaa merkitystä natseista. Ehkä jossain Lemmygradin kaltaisissa kaikukammioissa ja radikaaleissa paikoissa natseja edustavat vaikkapa Naton kannattajat tai melkein mitkä tahansa oikeistolaisemmat tai keskustalaiset. En haluakaan sääntöä sovellettavan liian herkästi.

                  Jos vastaan tulee käyttäjä, joka

                  • ihailee rotuoppeja ja etnonationalismia
                  • näkee eriväriset ihmiset valkoisia huonompina
                  • ihailee Hitlerin saavutuksia ja natseja
                  • viljelee yleisesti tunnettuja natsien koirapillejä
                  • kieltää holokaustin tai vihjailee siitä
                  • postaa Daily Stormerin, Partisaanin sun muiden tunnettujen natsisivustojen linkkejä (pl. esittelevä konteksti arkistoituna)
                  • puhuu kuinka maailman kaikkien ongelmien takana on pankkiirit, (((globalistit))) tai joku muu kiertoilmaus antisemitismille

                  … niin silloin kyseessä on todennäköisesti natsi. “Jos se vaakkuu kuin ankka”, ja niin edelleen. Ei tämän pitäisi olla lavea määritelmä.

                  Niin, se voi olla mahdollista. Ehkä tässä kuitenkin on tapahtunut inhimmillinen ajatus siitä, että kun mitään ei voida tunnistaa, niin lätkäistään kaikki nimet sitten yhteen tunnetuimmista häiriköistä lähtien. Esimerkkejäni ei välttämättä voi kutsua natseiksi, mutta koska nämä viestit aina tulevat “viattomina”, niin on todella vaikea siis tunnistaa mitä oikeasti siellä ruudun toisella puolella henkilö ajaa takaa. Jos minä tälle lähtisin keksimään jotain nimeä, joka antaisi säännön joka kieltäisi tällaisen, niin se olisi vaikea, koska mikä se sitten olisi? Kansalaisen huoleksi maalattu doompostaaminen maahanmuuttajien tekemistä rikoksista kielletty?

                  Mielestäni tämä @Tornivelho@sopuli.xyz kommentti avaa hyvin, miksi alkujaan laitoin säännön “Ei natseja, QAnonia tai vastaavia hörhöjä eikä heidän tukemistaan”. Nämä hörhöryhmät yleensä jakavat keskenään samankaltaisia toimintamalleja, vaikka ideologia ja tavoitteet eroavat toisistaan. En halua tunkea Sopuliin helvetinmoista määrää sääntöjä jokaiselle rikkeelle, kuten tuo “Kansalaisen huoleksi maalattu doompostaaminen maahanmuuttajien tekemistä rikoksista kielletty”.

                  • turdas@suppo.fi
                    link
                    fedilink
                    suomi
                    arrow-up
                    3
                    ·
                    1 year ago

                    Ehkä jossain Lemmygradin kaltaisissa kaikukammioissa ja radikaaleissa paikoissa natseja edustavat vaikkapa Naton kannattajat tai melkein mitkä tahansa oikeistolaisemmat tai keskustalaiset.

                    Juuri tällaisia paikkoja mietin. Samankaltaisissa piireissä on yleistä myös pitää Perussuomalaisia, Ruotsidemokraatteja. AfD:tä yms. Eurooppalaisia oikeistopopulistipuolueita natseina – tapa, joka mielestäni turhaan polarisoi keskustelua.

                    Kiitos säännön perusteiden avaamisesta.